Eurooppalaisiinkin on historian tuoksinnassa sekoitettu muita rotuja, useimpien eurooppalaiskissojen sukutaulusta löytyy mm. persialaista kun tarpeeksi pitkälle sukutauluja kaivelee, ja noviiseina rotuun tuotujen kissojen taustalla voi periaatteessa olla aivan mitä tahansa. Suomen eurooppalaiset perustuvat suurelta osin noviisitaustaisiin kissoihin, joten muita rotuja kissojen taustalla on käytännössä joitain prosentin kymmenesosia (esim. oman Erikani
tausta). Uskoisin että maatiaisten tilanne (toistaiseksi) on samantyyppinen, joten itse en pidä noviisitaustaisia kissoja sekarotuisina, vaan tervetulleena lisänä eurooppalaiskissojen geenipooliin.
Yksi syy miksi eurooppalainen on se oikea kissa minulle, on juuri nämä juuret kotimaahan. Rodun taustalla on lapsuuteni navettakissojen jälkeläisiä, ainakin teoriassa.
Koulun ja työn takia olen seikkaillut eri puolilla Suomea, ja eri paikkakunnilla on omat maatiaistyyppinsä. Omasta mielestäni kauneimman maatiaisen olen nähnyt Sysmän syrjäkylillä, kissa oli hieno punatiikeri, kapeahkorakenteinen (nuori uros?) ei mikään maailman suurin kissa. Asikkalassa kissat näyttivät paljon brittikissoilta, vaikka brittiharrastajat varmasti olisivat toista mieltä. Eurooppalaisen ja britin taustat ovat yhteiset, joten yhdennäköisyyttä on joskus rotukissoissakin (lisää historiasta
Suomen Eurooppalaiskissarengas ry:n sivuilta). Eurooppalaiskissoillakin on aika paljon vaihtelua ulkonäössä, ja rotumääritelmä myös sallii sen. Itse pidän tästä vaihtelusta, kunhan kissa silti näyttää kauniilta rotunsa edustajalta.
Mitä eroa sitten tavan maatiaisella ja eurooppalaisella on? Suosittelen
että menet kissanäyttelyyn ja katselet eurooppalaisia. Maatiaisia ei useinkaan kasvateta tarkoituksella, ja ne saattavat lisääntyä kenen tahansa kanssa
(lähisukulaiset mukaan lukien). Eurooppalaisia jalostetaan, eli pyritään saamaan samaan
kissayksilöön kaikki kauniit piirteet joita eurooppalaiskissoilla on, ja joskus siinä onnistutaan paremmin ja joskus huonommin, kuten
jalostuksessa yleensäkin. Näyttelyssä vaatimattomasti menestyvä
eurooppalainenkin on kuitenkin syntynyt suunnitellusti
terveystutkituista vanhemmista, ja eurooppalaiskasvattajat kokemukseni
mukaan mielellään kuulevat kasvattiensa asioista myös vuosien päästä
siitä kun kissanpentu on luovutettu uuteen kotiin. Voisimpa väittää että rakastettuna pikkukissana elänyt eurooppalainen saa uuteen kotiin aina mukaansa tyytyväisyystakuun!